Eppu Nuotio ja Pirkko Sonninen: Nainen parvekkeella

On hirvittävän hauskaa seurata joitakin kotimaisia kirjailijoita ja tarttua uutuuskirjoihin suurella kiinnostuksella- että mitähän tällä kertaa! Eppu Nuotion poikkeuksellinen rakkauskirja Mutta minä rakastan sinua lumosi minut täysin ja muistelen vieläkin tuota kirjaa suurella lämmöllä. Olen ymmärtänyt, että Nuotio kirjoittaa enemmänkin rikosromaaneja tai jännäreitä, joka taas ei ole ihan minun ominta lukualuettani, joten aloitin jännäriksi ristityn Nainen parvekkeella -kirjan hieman epävarmoin ottein. Eppu Nuotio on kirjoittanut kirjan Pirkko Sonnisen kanssa. Asetelma, joka myös saa minut miettimään, että mitähän se tuo kirjaan, sillä kokemuksia yhteiskirjoituksista on minulla vähän. Toinen taisi olla joku kohtuumenestynyt ruotsalaisdekkari, jota kirjoitti kaksi rokkarin näköistä tyyppiä (ei täysin kolahtanut) ja toinen oli vast'ikään suomennettu Carol Shieldsin ja Blanche Howardin Kuivakausi , joka oli ihastuttava kirjeromaani (!), jonka pohjan huomasin toimivan yhteiskirjoittamissa.


Myös Nainen parvekkeella -kirja on niin ikään kirjeromaani. Kirja alkaa todella hyvin ja kauniisti, koskettaen minun pientä taidemieltäni lumoavilla ja kutkuttavan hellyyttävillä arkikuvauksillaan ja taiteellisella asetelmallaan. Huokasin ilosta ja tunnistin kaipaavani kirjaa Mutta minä rakasta sinua ja toivoin, että haaveileva tunnelma jatkuu pitkin lukukokemustani. Kirjan juoni on minusta myös yllättävän hyvä. Nuori dokumenttiohjaaja Salome Virta asettautuu Pariisiin saadakseen käsiinsä Albert Edefeltin Nainen parvekkeella -maalauksen luonnoksia. Samalla hän on kirjeenvaihdossa eläkkeelle jääneen A.S. Joenmaan kanssa, joka omistaa tuon taulun alkuperäisversion. Tarinaan liittyy Joenmaan poika, jonka asunnossa Salome saa majailla Pariisissa ollessaan. Luonnosten rinnalla Salome etsii menetetyn äitinsä tarinaa, joka pohjautuu myös Pariisin kaduille. Osittain kirjan henkilöhahmojen kuvailu on lähes kihelmöivän ihastuttavaa, joka saa tarinalle äärimmäisen kiinnostavan pohjan.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän ajatukseni herkeni. Kirjan kauniina kuvastunut kieli muuttui yllättäin minulle hieman sekavaksi ja paikoitellen jopa ärsyttäväksi, lähinnä Virran pojan itsekeskeisissä osioissa. Ilmeisesti nuoren jällin ajatusmaailmaa kuvasti parhaiten se, että tarinassa saattoi olla parikin jo kulahtanutta samaa tarkoittavaa kuvausta, joka töksähti pahasti ristiin kirjan kauniiden kuvausten kanssa. Jossakin vaiheessa minun täytyi lukea netistä kuinka kirjailijat olivat kirjaansa kirjoittaneet ja sen kautta ymmärsin, että kumpikin oli lopulta vaikuttanut kaikkiin kirjan osioihin, vaikka ilmeisesti alussa osiot olivat olleet hieman erotellumpia. En tiedä johtuiko se tästä, että minulle kirjallinen tuotos tuntui välin hämmentävältä. Olinkin yllättäin helpottunut, kun kirjan lopussa tarina sai vauhtia perinteisen jännärin tapaan ja juoni vietteli minut jälleen kirjan imuun ja kannatteli epämääräisen lukukokemukseni loppuun.


"Baptiste Mullins on kaikin puolin kunnollinen, hieman pihi ja iloton, mutta luotettava ja rauhallinen. Hänen pitkänomaiset kasvonsa eivät ole mieleenpainuvat, mutta hänen ulkonevat korvansa muistaa jokainen, joka ne on kerran nähnyt."

-Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Kommentit