torstai 22. tammikuuta 2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Olen tässä lueskellut paria ennakkokirjaa, jotka tupsahtivat sangen suureksi ilokseni ennen joulua postilaatikkooni. Toinen näistä on ollut Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua (Otava, 2015), joka ilmestyy tänä päivänä.


Olen lukenut oman muistini mukaan Eppu Nuotiolta yhden kirjan. Se on Epsukepsu, joka on lasten kuvakirja, jonka on kuvittanut taitava Virpi Talvitie (Tammi, 2002). Epsukepsu on todella hyvä lastenkirja, joten ennakkona tämä teki tietenkin myös Mutta minä rakastan sinua -kirjalle suuret odotukset. En kuitenkaan ollut jostakin kumman syystä tutustunut Nuotion runoihin tai aikuisten kirjoihin aikaisemmin, joten samalla kirjaa aloittaessani, koin ottaneeni kutkuttavan haasteen vastaan. Myös kirjan kepeän (mutta kutsuvan!) oloinen kansi, ja otsikko, sai minut pohtimaan, olenkohan kirjan oikea kohderyhmää.

Nuotion kirjoitustaidot imaisivat minut kuitenkin heti ensimmäisillä sivuilla. Olin todella yllättynyt. Tarina on kutkuttavan ihana ja tarinan päähenkilö, keski-ikäinen historianopettaja, eronnut, yhden aikuisen tytön äiti, Karin Kiurukorpi on kaikessa nuhjaantuneessa kävelyasussaan ja vessahädässään jo heti aluksi niin suloinen ja ihana, että luin kirjaa ahmimalla. Päähenkilö asustaa yksin ja nautiskelee pikku hiljaa omillaan olosta- kolme vuotta eron jälkeen. Hän laittaa keittiöön kattokruunun, sisustaa pienen kerrostaloasuntonsa vanhempiensa vanhoilla huonekaluilla ja kuuntelee klassista musiikkia teetään siemaillen. Nuotio luo kirjassaan useita ihanan lämpimiä, villasukan turvallisia kohtauksia, vaikka samalla kirja käsittelee varsin realisitisesti ihmiselämää kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan.

Kirjassa rakastutaan yllätyksellisesti, siinä pohditaan aikuisen lapsen äitiyttä ja moninaisuutta sekä sukupolvien välisiä ketjuja, siinä ollaan tavallisia ja erilaisia, siinä petytään, siinä kohdataan surua, siinä koetaan epäonnea ja kaikkia tätä niin lempeällä tavalla, ettei missään kohdin minua lukijana ällöttänyt, ärsyttänyt ja kyllästyttänyt. Vaikka alussa vähän pelkäsinkin muuttuuko kirja jännäriksi, kuten monessa tämän tyylisessä kirjassa on nyt käynyt. Mutta ei onneksi. Kirja pitää tyylilajinsa. Teksti on vahvaa, suoraa ja puhdasta. Mutta minä rakastan sinua on kaiken kaikkiaan varsin herkullinen kirja, josta jäi minulle hyvä olo. Varsinainen hyvän mielen kirja, jopa voisin sanoa, että lohtukirja. Uskaltaisinkohan heittää, että tämä kirja olisi varmasti mukava ystävänpäivälahja monille naisille.


"Stinan ja Irenen seurassa minä olen puheliaampi kuin tavallisesti, ja se on heidän syytään ja ansiotaan. He ovat avanneet minun ullakko-ja kellarikomeroni ja nähneet maailmanloppuni. Vain harvat ihmiset elämäni aikana ovat hyväksyneet minut niin kuin Stina ja Irene ovat, tällaisena hieman vetäytyvänä ja hitaasti rentoutuvana, ja vain ani harvat ihmiset tietävät, että olen muutakin kuin määritelmä minusta."

- Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Olen juuri aloittelemassa tämän lukemista. Olen lukenut Nuotiolta aiemmin Kingi-sarjaa lasten kanssa, kirjailijan aikuisten tuotantoon en ole tutustunut, mutta tämä on varmasti mainio ensitutustuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siispä samanlainen tutustuminen Nuotioon sinullakin. Seuraan mielenkiinnolla mitä tykkäät tästä :).

      Poista
  2. Olen lukenut kaikki Nuotion dekkarit, ja niistä olin kyllä vaikuttunut. Rikokset eivät olleet suolenpätkämättöä vaan kuvasivat ihmismielen synkkiä puolia. Mielenkiintoista tutustua häneltä eri lajityyppiin, kunhan tämä kirja päätyy käsiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään hänen kirjoittaneen dekkareita! Siitäkö lienee tullut tuo eräs sivujuonne henkilön x kautta kirjassa, jota pelkäsin koko ajan menevän jännärin suuntaan... Luen dekkareita aika harvoin ja niitä lukiessani usein toivon tietäväni asiasta jo ennalta :D.

      Poista