Hanna Hauru: Paperinarujumala

Kun lopetan yhden kirjan, minun täytyy lähes välittömästi päättää millä kirjalla jatkan. Liimatan Rautanaulan jälkeen minulla oli kuitenkin päivän tauko kirjoissa, mutta heti seuraavan illan koitettua, istahdin sohvalle ja sivelin luettavien kirjojen pinoani. Pari kirjastosta, pari kirpparilöytöä. Lukaisinpa kahden kirjan alkuakin etsiessäni sitä oikeaa. Sitä, joka juuri silloin tuntui hyvälle ja kiinnostavalle. Hanna Haurun 95 sivuinen Paperinarujumala  (Like, 2013) tuntui sopivimmalta. Kokeillaanpas hieman, ajattelin, ja kerronnan voima imaisi minut heti matkaansa.


En ollut lukenut Haurua aiemmin mutta takakannesta opin hänen olevan oululainen kirjailija ja että Paperinarujumala on jo hänen seitsemäs teoksensa. Paperinarujumala kertoo Oulusta lähteneen heinolaisen herätysliikkeen tarinaa kirjailijan runsaan mielikuvituksen siivittämänä. Laina saa kesken työpäivän puhelun Jumalalta, joka käskee Lainaa ja hänen siskoaan perustamaan uskonnollisen liikkeen tai muuten koko kansalle käy kalpaten.

Uskonnot ovat mielestäni äärimmäisen henkilökohtaisia asioita ja jopa kirjan aiheena asia tuntuu aralta aiheelta. Itselleni uskoista ja uskonkokemuksista lukeminen herättää monenlaisia tunteita, koska en itse lukeudu mihinkään uskoon, enkä usko, että mikään usko olisi toistaan parempi. Hanna Haurun tyyli kirjoittaa on kuitenkin niin kaunis, koskettava ja jopa runollinen, että aihealueen herkkyys ja kuvaus säilyy uskoa kunnioittaen. Olin aivan myyty tiiviin kerronnan ja kuvauksen voimakkuudesta mutta samaan aikaan janosin lisää Haurun tekstiä. Syvempiä ajatuksia herättävä kirja oli todella ihana kiireisen päivän katkaisija ja Haurua luen varmasti vielä uudelleenkin. (4/5).

Paperinarujumalaa ovat esitelleet myös ainakin seuraavat kirjablogit: Lumiomena, Luen ja kirjoitan ja Kirjainten virrassa.


"Laitan kolikon puhelimeen ja väännän tutun numeron kylmästä numeropyörästä. Sormenpääni palaa sen kylmässä pinnassa. Kipu kuivaihoisessa sormessa on samanlainen kuin lapsena kielessä."

- Hanna Hauru: Paperinarujumala

Kommentit