Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saisio Pirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saisio Pirkko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna

Olen tässä lueskellut kahta Pirkko Saision kirjaa yhtä aikaa: Signaalia, joka on kesken ja sitten juhannuksena siemaisin Spuuki Spaidermänin ja rajun Nonnan (Siltala, 2017, kirjastolaina). Kirja pohjautuu Saision facebookpäivityksiin, joissa ihmetellään isovanhempien elämää lasten ja varsinkin lastenlasten seurassa.


Kirjassa on siis lyhkäisiä facebook-kirjoituksia sangen Saisiomaiseen selkeään, hyväntuuliseen ja tempaisevaan tapaan. Tarinoita lukee hymy huulilla ja välillä hörähtäen. Saision elämänasenne on mielestäni niin jalat maassa olevaa, että lukiessa oloni on lähdes hykertelevä.

Suosittelen tätä makupalaksi, hyvän mielen tuojaksi. Pieniä pysähtymisiä arjessa isovanhemmuuden näkövinkkelistä.
Ja mikä kansi <3 (Elina Warsta).
Ai niin kirjassa on Remu Välisaaren hienoja piirroksia.
Jossakin tämä kirja oli muuten mielestäni luokiteltu lastenkirjaksi. Ei ole, tämä on aikuisten kirja.


"6.5.2015
Viisivuotias on yhtäkkiä oppinut sanomaan sekä geen että deen.
Hienosti.
Kuten sanassa vedengeidin."

- Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio on minulle mieleenpainuva julkisuushahmo. Hänessä on jotain uskomatonsa karismaa. Ja samalla, en oikeastaan ole innostunut aiemmin Pirkko Saision kirjoista, tosin lukukokemuksiakin on nolon vähän. Saision Mies, ja hänen asiansa (Siltala, 2016) tuli minua kirjakaupassa huokeaan hintaan vastaan ja nappasin sen ilolla matkaani.


Mies, ja hänen asiansa on tarina asianajajamiehestä, joka lukee aamukahvia juodessaan vanhan kaverinsa Pablon kuolleen. Tästä alkaa kirjan pituinen viikko, jossa käydään läpi miehen ajatuksia ja monen tason tunteita, joita kuolinilmoitus hänessä herättää lähes mielipuolisuuteen saakka. Saisio kirjoittaa hersyvän miellyttävästi. Kirjan lukee nopeasti ja hyvällä mielenkiinnolla. Taisin nauraa poikkeuksellinen monesti ääneti ja ääneen. Viihdyin sen parissa erinomaisesti ja nautin sen dialogisuudesta ja vuorovaikutteisuudesta. Tarina, kieli, kaikki tuntui olevan balanssissa. Tarinan loppuosuudella oli minulle tarpeeton jännärikohta, mutta olkoon.

Mukava lukukokemus ja nyt viisastuneena otan Saision seuraavankin kirjan hyvällä oletuksella lukuuni. Vanhempia kirjoja vielä pohdin.


"Miespuolisen sosiaaliviranomaisen tunnistaa yleensä kiinninapitetusta villatakista. Villatakkia, ainakaan kiinninapitettuna, eivät käytä kuin miespuoliset sosiaaliviranomaiset ja peruskoulun opettajat."

- Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa