Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuotio Eppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuotio Eppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Jos etsiskelet juhannukseksi tai kesälomallesi viihdyttävää kotimaista kirjaa, niin tässäpä yksi vinkki. Ihastuin Eppu Nuotion romanttiseen romaaniin Mutta minä rakastan sinua -kirjaan, joskin Nuotion ja Pirkko Sonnisen dekkarimainen yhteisteos Nainen parvekkeella oli hienoinen pettymys. Niinpä lähdin vähän jännityksellä lukemaan Nuotion uuden dekkarisarjan ensimmäistä, kauniskantista, osaa Myrkkykeiso, Ellen Lähteen tutkimuksia (Otava, 2017, esittelykpl). Mutta, heko heko, ellen lähde niin jään, joten lähdin mielenkiinnolla Nuotion matkaan.


No, näinhän ne taitavat kirjailijat kirjansa tekevät: alusta loppuun tyylillä. Eppu Nuotio asettaa sellaiset kirjasarjanpuitteet, että povaan tästä sarjasta toista lukutraditiotani kesieni ratoksi. Toinen on Mma Ramotswe (oh yes, sen uutuus odottaa jo pöydälläni- säästelen kirjan juhannukseksi!).

Nuotio kirjoittaa taidokkaan sulavaan tapaan. Ellen Lähde on leskeksi jäänyt puutarhoihin hurahtanut eläkeläinen, muttei lainkaan parhaat päivänsä kokenut mummero, vaan ajan hermolla oleva viriili, vahva nainen. Kirjassa esitellään useita henkilöitä ja kaikkiin tutustuminen on lähes yhtä mukavaa kuin Ellen Lähteeseen. Nuotio osaa asettua erinomaisesti eri henkilöhahmojen asemaan sukupuoleen tai ikään katsomatta. Tarinoiden edetessä, yksi henkilöistä katoaa ja myös Ellen Lähde alkaa pohtia tapausta henkilökohtaisen mielenkiintonsa vuoksi.

Nuotio kirjoittaa mukaansatempaavalla tavalla. Tarina ja tarinat etenevät ja muovautuvat sopusoinnussa. Välillä syödään hyvin (että ihan nälkä tulee lukijallekin) ja usein elämä etenee sangen arkisesti mutta samalla (tai siitä syystä) kiinnostavasti. Kirjan henkilöt ovat kukin erilaisia, kiinnostavia, omia yksilöitään. Kirjan kokonaisuus näkyi edessäni varsin aistillisesti ja pidin tässäkin Nuotion kirjassa tietynlaisesta nautinnollista elämää kuvaavasta tyylitiedosta, joka kutittelee mukavasti juuri niitä kohtiani kropasta, jotka eniten tarvitsevat rentoutumista. Kirja ikään kuin kutsuu itsensä hemmotteluun. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Tekee mieli tilata heti kuumaa, tuoksuvaa, ylihinnoiteltua mustaa teetä ja syödä hyvällä omatunnolla pari konvehtia. Ja sen tein.
Myrkkykeisoa on rentouttavaa lukea: se on pieni jännitystarina ja suuri ihmisyystarina.

Ja kyllä, kävin jo etsimässä kirjastosta Nuotion aiemman dekkarisarjan aloituskirjaa mutta se ei sattunut olemaan paikalla. Koska vuosi (veikkaan näin?), on liian pitkä odottaa lisää.
Ihastuttava kirja!


"Suuri kollektiivinen huokaus kuin kevättuuli kulkee huoneessa, kun kuva kukkivista puista rävähtää Ellenin takana olevalle valkokankaalle."

- Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

torstai 31. maaliskuuta 2016

Eppu Nuotio ja Pirkko Sonninen: Nainen parvekkeella

On hirvittävän hauskaa seurata joitakin kotimaisia kirjailijoita ja tarttua uutuuskirjoihin suurella kiinnostuksella- että mitähän tällä kertaa! Eppu Nuotion poikkeuksellinen rakkauskirja Mutta minä rakastan sinua lumosi minut täysin ja muistelen vieläkin tuota kirjaa suurella lämmöllä. Olen ymmärtänyt, että Nuotio kirjoittaa enemmänkin rikosromaaneja tai jännäreitä, joka taas ei ole ihan minun ominta lukualuettani, joten aloitin jännäriksi ristityn Nainen parvekkeella -kirjan hieman epävarmoin ottein. Eppu Nuotio on kirjoittanut kirjan Pirkko Sonnisen kanssa. Asetelma, joka myös saa minut miettimään, että mitähän se tuo kirjaan, sillä kokemuksia yhteiskirjoituksista on minulla vähän. Toinen taisi olla joku kohtuumenestynyt ruotsalaisdekkari, jota kirjoitti kaksi rokkarin näköistä tyyppiä (ei täysin kolahtanut) ja toinen oli vast'ikään suomennettu Carol Shieldsin ja Blanche Howardin Kuivakausi , joka oli ihastuttava kirjeromaani (!), jonka pohjan huomasin toimivan yhteiskirjoittamissa.


Myös Nainen parvekkeella -kirja on niin ikään kirjeromaani. Kirja alkaa todella hyvin ja kauniisti, koskettaen minun pientä taidemieltäni lumoavilla ja kutkuttavan hellyyttävillä arkikuvauksillaan ja taiteellisella asetelmallaan. Huokasin ilosta ja tunnistin kaipaavani kirjaa Mutta minä rakasta sinua ja toivoin, että haaveileva tunnelma jatkuu pitkin lukukokemustani. Kirjan juoni on minusta myös yllättävän hyvä. Nuori dokumenttiohjaaja Salome Virta asettautuu Pariisiin saadakseen käsiinsä Albert Edefeltin Nainen parvekkeella -maalauksen luonnoksia. Samalla hän on kirjeenvaihdossa eläkkeelle jääneen A.S. Joenmaan kanssa, joka omistaa tuon taulun alkuperäisversion. Tarinaan liittyy Joenmaan poika, jonka asunnossa Salome saa majailla Pariisissa ollessaan. Luonnosten rinnalla Salome etsii menetetyn äitinsä tarinaa, joka pohjautuu myös Pariisin kaduille. Osittain kirjan henkilöhahmojen kuvailu on lähes kihelmöivän ihastuttavaa, joka saa tarinalle äärimmäisen kiinnostavan pohjan.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän ajatukseni herkeni. Kirjan kauniina kuvastunut kieli muuttui yllättäin minulle hieman sekavaksi ja paikoitellen jopa ärsyttäväksi, lähinnä Virran pojan itsekeskeisissä osioissa. Ilmeisesti nuoren jällin ajatusmaailmaa kuvasti parhaiten se, että tarinassa saattoi olla parikin jo kulahtanutta samaa tarkoittavaa kuvausta, joka töksähti pahasti ristiin kirjan kauniiden kuvausten kanssa. Jossakin vaiheessa minun täytyi lukea netistä kuinka kirjailijat olivat kirjaansa kirjoittaneet ja sen kautta ymmärsin, että kumpikin oli lopulta vaikuttanut kaikkiin kirjan osioihin, vaikka ilmeisesti alussa osiot olivat olleet hieman erotellumpia. En tiedä johtuiko se tästä, että minulle kirjallinen tuotos tuntui välin hämmentävältä. Olinkin yllättäin helpottunut, kun kirjan lopussa tarina sai vauhtia perinteisen jännärin tapaan ja juoni vietteli minut jälleen kirjan imuun ja kannatteli epämääräisen lukukokemukseni loppuun.


"Baptiste Mullins on kaikin puolin kunnollinen, hieman pihi ja iloton, mutta luotettava ja rauhallinen. Hänen pitkänomaiset kasvonsa eivät ole mieleenpainuvat, mutta hänen ulkonevat korvansa muistaa jokainen, joka ne on kerran nähnyt."

-Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

torstai 22. tammikuuta 2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Olen tässä lueskellut paria ennakkokirjaa, jotka tupsahtivat sangen suureksi ilokseni ennen joulua postilaatikkooni. Toinen näistä on ollut Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua (Otava, 2015), joka ilmestyy tänä päivänä.


Olen lukenut oman muistini mukaan Eppu Nuotiolta yhden kirjan. Se on Epsukepsu, joka on lasten kuvakirja, jonka on kuvittanut taitava Virpi Talvitie (Tammi, 2002). Epsukepsu on todella hyvä lastenkirja, joten ennakkona tämä teki tietenkin myös Mutta minä rakastan sinua -kirjalle suuret odotukset. En kuitenkaan ollut jostakin kumman syystä tutustunut Nuotion runoihin tai aikuisten kirjoihin aikaisemmin, joten samalla kirjaa aloittaessani, koin ottaneeni kutkuttavan haasteen vastaan. Myös kirjan kepeän (mutta kutsuvan!) oloinen kansi, ja otsikko, sai minut pohtimaan, olenkohan kirjan oikea kohderyhmää.

Nuotion kirjoitustaidot imaisivat minut kuitenkin heti ensimmäisillä sivuilla. Olin todella yllättynyt. Tarina on kutkuttavan ihana ja tarinan päähenkilö, keski-ikäinen historianopettaja, eronnut, yhden aikuisen tytön äiti, Karin Kiurukorpi on kaikessa nuhjaantuneessa kävelyasussaan ja vessahädässään jo heti aluksi niin suloinen ja ihana, että luin kirjaa ahmimalla. Päähenkilö asustaa yksin ja nautiskelee pikku hiljaa omillaan olosta- kolme vuotta eron jälkeen. Hän laittaa keittiöön kattokruunun, sisustaa pienen kerrostaloasuntonsa vanhempiensa vanhoilla huonekaluilla ja kuuntelee klassista musiikkia teetään siemaillen. Nuotio luo kirjassaan useita ihanan lämpimiä, villasukan turvallisia kohtauksia, vaikka samalla kirja käsittelee varsin realisitisesti ihmiselämää kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan.

Kirjassa rakastutaan yllätyksellisesti, siinä pohditaan aikuisen lapsen äitiyttä ja moninaisuutta sekä sukupolvien välisiä ketjuja, siinä ollaan tavallisia ja erilaisia, siinä petytään, siinä kohdataan surua, siinä koetaan epäonnea ja kaikkia tätä niin lempeällä tavalla, ettei missään kohdin minua lukijana ällöttänyt, ärsyttänyt ja kyllästyttänyt. Vaikka alussa vähän pelkäsinkin muuttuuko kirja jännäriksi, kuten monessa tämän tyylisessä kirjassa on nyt käynyt. Mutta ei onneksi. Kirja pitää tyylilajinsa. Teksti on vahvaa, suoraa ja puhdasta. Mutta minä rakastan sinua on kaiken kaikkiaan varsin herkullinen kirja, josta jäi minulle hyvä olo. Varsinainen hyvän mielen kirja, jopa voisin sanoa, että lohtukirja. Uskaltaisinkohan heittää, että tämä kirja olisi varmasti mukava ystävänpäivälahja monille naisille.


"Stinan ja Irenen seurassa minä olen puheliaampi kuin tavallisesti, ja se on heidän syytään ja ansiotaan. He ovat avanneet minun ullakko-ja kellarikomeroni ja nähneet maailmanloppuni. Vain harvat ihmiset elämäni aikana ovat hyväksyneet minut niin kuin Stina ja Irene ovat, tällaisena hieman vetäytyvänä ja hitaasti rentoutuvana, ja vain ani harvat ihmiset tietävät, että olen muutakin kuin määritelmä minusta."

- Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua