Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boström Knausgård Linda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boström Knausgård Linda. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Lukumaraton, kesä 2017

Osallistuin perinteen mukaan lukumaratoniin, jota heinäkuussa veti ystävällisesti Kirjan jos toisenkin Jane! Kiitos siitä! Linkistä löydät myös maratonin viralliset säännöt, jotka täytin niin, että aloitin maratonini perjantaiaamusta klo 10.00 ja päätin maratonini tänään lauantaina klo 10.00. 24 täyttä tuntia lukemista- ja nukkumista.

Tällä kertaa valitsin jälleen hyväksi havaitsemallani lyhyiden kirjojen taktiikalla mutta halusin samalla myös taata lukunautintoni, joten valitsin pinooni lähinnä vain kirjoja (kirjastosta), jotka olin jo aiemmin lukenut ja päättänyt lukea ne uudestaan. Maratonistani muovautuikin lähinnä Hanna Hauru -maratoni, koska olin löytänyt hänen teoksistaan ilmeisesti kaikki paitsi yhden (esikoisteoksen: Eivätkä he koskaan hymyilleet- tätä en ole lukenut vielä koskaan!). Haurut ovat kirjoja, jotka haluaisin omistaa omassa kirjakaapissani, mutta valitettavasti niitä siellä majailee vain yksi kappale.

Ja kelikin suosi maratoniani: pystyin lukemaan pitkälti ulkona ja aurinko paistoi välillä jopa niin kuumasti, että koin heikotusta (en ole oikein hellekuuman ystävä, + 20 astetta on täysin riittävä minulle). Maratonia ennen kävin pienellä kävelyllä, samoin myös illasta. Kirjojen välillä suoristin ruotoani ja tein vähän lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä. Ruokahuolto pelasi mieheni avulla ja kasvaneet lapsenikin antoivat minun lukea hyvin. Sain jopa kannustusta, kun lapseni aika ajoin kysyi montako kirjaa on luettuna? Ja aina hurraukset päälle!

Tässäpä alla lähinnä kuvin maratonini kirjat, joita luin siis yhdeksän kappaletta ja kaikki olivat noin sadan sivun pituisia ja useammat tekstimäärältään kevyitä- muttei sisällöltään. Useammat olen tainnut esitellä täällä aiemminkin, joten pidän kirjoitukseni lyhyenä. Lukeeko näitä kukaan muutenkaan...


Haurun Raaka punainen marja (Like, 2004) oli nyt toisella lukukerrallani täyttä tykistystä ja novellikokoelma oli niin mahtava, että maratonini sai täydellisen alun. Kirja taisikin olla maratonin paras luku. Voisin lainata tuhatta kohtaa tästä kirjasta, jotka liittyisivät muun muassa naiseuteen, ja joita luin välin ääneen, välin uudestaan ja uudestaan ja hämmennyksestä nyökytellen ja kulmiani kohotellen. Lopuksi vähän tirautin itkuakin.


Haurun kieli vei minut mennessään ja seuraavaksi tartuin luonnollisesti toiseen Hauruun: Tyhjien sielujen saareen (Like, 2005), joka kertoo saaresta, jonne spitaaliin ja huulluuteen sairastuneet on koottu- kuolemaan. Päähenkilö, lapsensa pakkoluovuttanut, spitaaliin sairastunut nainen kirjoittaa havaintojaan hitaasti mädäntyen. Ihan kamalaa, toisellakin lukukerralla. Ja ihan mahtavaa.


Toni Morrison: Koti (Tammi, 2014, oma hylly, suom. Seppo Loponen) oli myös kirja, jonka olen aiemminkin lukenut, mutta vähänpä muistin. Alkukirja tuntui nyt lähes pitkästyttävältä, joskin olin siinä ehkä aiempaa paremmin mukana (väitän The Undergroud Railroadin -lukukokemuksen olevan tähän syynä) mutta lopuksi kirja palkitsi lukijansa. Mutta ihmettelin vieläkin, miten muistelin tämän ihan eri kirjaksi? Ja mikä se kirja oli miksi sitä luulin? Kaikkea sitä.


Oli siis pakko jatkaa Haurulla. Liian pienet sandaalit (Like, 2010) oli minusta Haurun niin ikään kevyin ja hienoisesti sarkastisella huumorilla kirjoitettu. Sen vuoksi en itkenyt (Saari -kirjan jälkeen taas itkin) mutta totesin, että hyvää kamaa tämäkin.


Oho oho, Elena Ferrante -tadaaa- vuoden kirjailmiö on täällä keskellä kesäistä suomalaista lukumaratonia. Ilahduin vallan, kun kirjaston hyllyltä löytyi kaksi vanhempaa Ferrantea ihan vaan samalla hetkellä, kun muistin niiden olemassaolon, eikä minun tarvinnut jonottaa sekuntiakaan. Sen kun vaan nappasin kirjat mukaani. Amalian rakkaus (Avain, 2005, suom Taru Nyyströn Abeille) -kirja ei kuitenkaan yltänyt yltiöpäisiin oletuksiini, vaikkakin siinä näkyi selvästi mistä Elena Ferrante on kotoisin. Siis kirjailijana. Pohjat Napolisarjaan on läsnä lähes kaikkine nyansseineen. Tarina hieman ällöhkö ja liian jännärimäinen makuuni.
Maratonini harmitus.


Paperinarujumalasta (Like, 2013) taisi aikoinaan lähteä Hauru hurahdukseni ja niinpä odotin siltä toisellakin lukukerralla paljon. Kirja olikin varsin paljon tiiviimpi kuin muistelinkaan! Heinolaislaisen herätysliikkeen alku ja tuho olisi tällä kertaa minustakin voinut olla runsaampi. Joskisn hyvähän se tämäkin. Todella.


Utopia eli erään kylän tarina (Like, 2008) oli perjantaikesäillan kauhistus. Pohjoiseen sijoittuva autioitunut kylä ja alkoholin huuruinen perhe naapureineen. Melkein yhtä painajaismaista maisemaa kuin Saari -kirjassa. Huhhuh, ja silti taas oli pakko saada lisää Haurua. Kokeilin kyllä myös Sahlbergia ja Hotakaista Utopian jälkeen, mutta en voinut. Hauru -hulluuteni piti saada päätökseen.


Jääkausi (Like, 2017) oli toisellakin lukukerralla mainio. Muttei niin fantastinen kuin ensimmäisellä. Eipä tietenkään. Jääkautta lukiessani ajattelin, että kirja on melkein täydellisin Hauru. Mutta sitten muistin Punaisen, Saaren, Utopian... Ei, kaikki ovat vaan niin hyviä. Ja siis muistakaa: JA kamalia.
Tämän jälkeen painuin pehkuihin ja näin outoja unia, joissa sekoittuivat lapsuuden aikaiset ystäväni ja mystisiä olotiloja.


Aamulla oli hyvä jatkaa maratoniani Linda Boström-Knausgårdin äärellä, jonka Tervetuloa Amerikkaan -kirjan lukukokemus oli ehkä jopa ensimmäistään parempi! Aurinkoisen perheen olo- ja päätöstila mietitytti. Kirjan sulkiessani kello oli 9.50 lauantaiaamuna ja oli aika päättää maratoni.
Haikeana, sillä nautin tällä kertaa siitä todella paljon: en pitänyt kiirettä ja pystyin uppoutumaan kirjoihin oikeasti. Onneksi lukuloma jatkuu, vaikka maraton on taas lopussa.


Olin laittanut itselleni tavoitteen: kahdeksan lyhyttä kirjaa ja kahdeksansataa sivua. Ja pelkkiä hyviä kirjoja jos mahdollista. Tulos oli yhdeksän kirjaa ja 986 sivua. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen.

Mukavaa lukukesän jatkoa kaikille!


"Sade väistyy aamun edestä. Hän pakkaa laukkuaan ja jää viimeisenä odottamaan äitiä hakemaan kotiin. Raamattu sidottuna hänen rintaliiveihin - jumalan sormet lihassa."

- Hanna Hauru: Uskoontulo, kirjassa: Raaka punainen marja

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

Kävin viikolla kirjastossa (parasta arkirentoutumista!) ja löysin mukavan pinon uutuuksia, jotka kiinnostivat. Varsin ilahtunut olin siitä, että löysin useammankin lyhyehkön kirjan sillä lukukestävyyteni on näköjään näin arjen tuulissa haasteellinen. Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan oli juuri tällainen hyvin ohut kirja (96 sivua!), jonka nappasin lähinnä vain siksi, vaikka moni asia ei ollenkaan puhunut sen puolesta, että tämä olisi niin sanottu minun kirjani. Kansi, nimi ja aihealue nyt ainakaan. Mutta takakannen Smålandspostenin kuvaus: "...on yksi kielialueemme huomattavammista proosakirjailijoista." taas kannusti kokeilemaan ennestään tuntematonta kirjailijaa.


Tervetuloa Amerikkaan kertoo nelihenkisestä perheestä. Äiti on näyttelijä, isälle puhkeaa mielenterveysongelmia, veli naulaa itsensä omaan huoneeseensa ja Ellen, Ellen vaikenee, eikä puhu lainkaan. Kommunikoinnin pelko on kuvattu kirjassa todella taidokkaasti, sillä tarina kerrotaan Ellenin näkökulmasta ja kuinka hänenkin mielensä joutuu äärimmilleen kaiken kokemansa alla. Tarina on ahdistavakin, ja sen vuoksi olisin melkein vältellyt kirjaa, mutta onneksi en niin tehnyt.

Sillä Smålandposten on oikeassa. Nyt taidan todeta, että olen tainnut löytää oman Knasuni. Boström Knausgårdin kieli on todella kaunista ja kirjan lukeminen oli suuri nautinto juurikin kielellisessä nautintomielessä. Lumouduin kirjailijan kyvystä pitää tiivis ote lukijastaan ja lennättä synkkää tarinaa  leijan lailla myrskyn keskellä. Ja itse asiassa minulle tuli mieleen yksi kotimainen kirjailija. Joka puoletani kyllä vetää täysin vertonsa (jopa ylittäen) pohjoismaisten proosakirjailijoissa ja hän on Hanna Hauru. Kumpaakin yhdistää uskomaton kyky tehdä älykästä, nasevaa kirjallisuutta erityisen tunteellisella ja runollisella tavalla.

Tervetuloa Amerikkaan on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.


"Me olimme valoisa perhe. Äidin valo riitti meille kaikille. valo, jota hän yllemme levitti."

- Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan (Like, 2017, kirjastolaina, suomennos Petri Stenman)