Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Postiluukusta loksahti Elena Ferranten Hylkäämisen päivät. Ooooo, sanoin minä. Ferrantea! Ja sitten Ooooo, jatkoin minä, kun muistin, että minähän luin tämän jo kesällä.


Pidin lomani aikana mukavan lukumaratonin, jossa luin Ferranten Amalian rakkauden ja olin vähän pettynyt siihen. Siispä tartuin kirjastolainana hieman epävarmasti Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain, 2004, suom Taru Nyström). Ja onnekseni ihastuin kirjaan. Hylkäämisen päivät kertoo torinolaisesta Olgasta, joka saa yksi arkipäivä kuulla mieheltään, että tämä jättää hänet. Seuraa pohjoismaalaisittain kuvattuna kriisin shokkivaihe. Ja sen jälkeen reaktio. Olga jää asumaan lastensa kanssa, joista toisella tietenkin on myös samaan aikaan vatsaflunssa. Koirallekin sattuu ikäviä ja koossa on pikku hiljaa sellaiset farssinaiheet, että italialaisnäytelmä on valmis. Ferranten kuvaus äkillisestä kriisistä, mikä täysin yllättävä uutinen vain voi toisessa aiheuttaa, on yksinkertaisesti tragikoomisen loistava. Ja kyllä, siinä on mieli koetuksella ja kaikkea se ei kestä. Eipä liene tarviskaan. Tai ehkä se tekee kaiken sen hulluuden juuri siksi että kestäisi. Lukiessa teki mieli repiä hiuksia Olgan kanssa ja kirota koko miessuku siinä samalla. Kirjoittajan mielenkuvauksen vahvuus ja tunnelataus on sitä luokkaa, että lukijana aloin kovasti epäillä tarinan olevan vähintäänkin osittain omakohtaisesti koettua. Tiedäpä sitä sitten.

Kirja on nyt siis tullut myös uutuuspainoksena WSOY:ltä, josta se minulle lukuun napsahti. Kirjassa on myös päivitetty suomennos Taru Nystömilta ja jo ensi sivuilla huomaa, että sanavalintoja on kyllä korjailtu. Olisi hauska lukea kirja heti uudestaan uutena painoksena mutta aikataulullisesti tämä ei taida olla nyt mahdollista.

Jännä olikin lukea myöhemmin kesällä Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -kirjaa, jossa oli minusta hyvin paljon samaa menetyksen, järkytyksen ja maailman raiteeltaan menon kuvausta kuin tässä Ferranten kirjasta. Ahavasta myöhemmin lisää.


"Sitten hän otti omille harteilleen syyn kaikesta siitä mitä oli tapahtunut ja sulki kotiovensa hiljaa takanaan jättäen minut seisomaan kiveksi jähmettyneenä tiskialtaan viereen." (2004)

"Siitä mitä oli tapahtumassa hän otti syyn harteilleen, ja sitten hän sulki kotioven hiljaa takanaan ja jätti minut kivipatsaana seisomaan tiskialtaan viereen." (2017)

- Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (suom. Taru Nyström)

Kommentit

  1. Oooo, sanon minäkin. Sain kirjan käsiini vasta eilen, joten viikonloppulukemiseni on jo tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukee just hyvin viikonlopussa :)! Ja oo la laaa, katsotaan, miten sinun tämän kanssa käy. Tulisia tunteita, aitoa elämää vasten kasvoja. Nautinnollista viikonloppua!

      Poista
  2. Tämä maistui minullekin kovasti omakoetulta, mutta toivon, että Oton kurjuus ei ollut totta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä toivottavaa. Oli aika ilkeä kohtaus.

      Poista

Lähetä kommentti