Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

Katja Kaukosen Lumikadun kertoja (WSOY, 2017, kirjastolaina) kiinnitti huomioni kirjablogien kautta. Ja kiitos ilmaiset kirjastovaraukset, pistin taas paukkuen.


Lumikadun kertoja kuvaa puolalaisen pikkukaupungin asukkaiden elämää toisen maailman sodan aikana. Lumikadulle saapuu ulkomainen, mystinen Bajek, jonka näkökulmasta kirjan tarina ja tarinat kerrotaan. Kaukosen teksti oli sujuvaa, napakkaa, osuvaa ja miellyttävää luettavaa. Paikat, ihmiset kuvattiin kirjassa mukavalla tavalla ja lähes nautinnollisesti. Sodanajankuvaukseen, kuten ehkä yleisesti kaiken ihmismielen ja -elämän realistiseen kuvaukseen, mahtuu tietenkin myös surkeutta, köyhyyttä, pulaa ja puutetta. Pelkoa ja sulaa hulluutta. Puolalaisnäkökulman tuominen sotakirjoihin oli mielestäni ihan raikas näkökulma, vaikkakin huomasin, että alan jo hieman työlääntyä ajatuksesta lukea taas uusi kuvaus Hitlerin ajoilta. Luultavasti syy, miksi luin tämän kirjan loppuun saakka (osaan jättää kirjoja myös kesken), oli ensisijaisesti Katja Kaukosen taitava tarinankerronta ennemminkin kuin sen tarina.

Pulmallisinta lukukokemuksessani oli kuitenkin melko vakava lukujumi, jonka onnistuin saamaan pääsiäislomallani Ferranten uuden kirjan (ja nimen, hehe) jälkeen. Yritin aloittaa useampaa kirjaa, mutta vain Kaukosen kirjan olen saanut loppuun saakka. Olen melko varma, että olisin pitänyt Lumikadun kertojasta jossakin muussa ajankohdassa enemmän mutta nyt tässä jumitilassa kirja mikä tahansa jätti, ja jättäisi, minuun valjun jäljen ja se ei johtunut kirjasta eikä kirjailijasta. Mutta uskonpa, etä Lumikadun kertoja herätteli minussa jälleen uutta intoa uusien tarinoisen äärelle... Ainakin toivon niin.

Lukujumi, tuo lukuharrastajan painajainen.
Mutta todettakoon, että tämä kirja sai jo pari kertaa ulkoilmaakin, joten eihän lukuolot voi kevään myötä tästä kuin parantua....?


"Jotkut lähtivät kävellen, toiset polkupyörillä. Hevoskärryjä, autoja. Täyteen ahdattuja linja- ja kuorma-autoja. Osa matkustajista oli kiivennyt katolle. Tuulilasit rikki, lommoutuneita ovia. Tomun peitossa. Sitten bensa loppuu tai polkupyörän rengas puhkeaa. Jos pysähtyy, joku yrittää varastaa auton, polkupyörän, matkatavarat tai tunkeutua väkisin kyytiin. Äitejä lapset sylissä, kengät rikki, rakot jaloissa, uupuneita, janoisia, nälkäisiä ja sairaita."

- Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

Kommentit

  1. Minulla tämä kirja jäi kesken. En tiedä oliko kyseinen lukujumi silloin vierailulla, mutta enpä jäänyt sitä suremaan. Kirja nopsasti takaisin kirjastoon ja sen jälkeen on sujunut jopa yli 900-sivuinen Pieni elämä, joten ehkä aika ei ollut oikea Lumikadulle, ehkä liikaa sotaa ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa jos tämä on tarttuvaa sorttia. Meinaa nimittäin olla sitkeässä tämä jumi. Liekkö jo jälkitautia menossa. Sillä ei maistu, ei jaksa, eikä edes huvita. Mutta silti vähän yritän rääppiä...
      Vai Pienen elämän luit, sen pituus pelottaa mutta jos se on hyvä niin...

      Poista
  2. Minulla tämä on edelleen paras lukemani kirja tänä vuonna!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun suosituksesi oli lämpimänä mielessäni kun tämän kirjastosta hain :)! Harmi ettei ihan kolahtanut samalla lailla mutta mukava, että luin tämän :)

      Poista
  3. Pidin tosi paljon Kaukosen Kohinasta. Pitänee tsekata tämäkin.
    Niin ja mokomalle lukujumille toivotan nopeaa häätöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa ja bloggaa.
      Eikun jatkuu vaan koko jumitus. No onpahan tullut katseltua sarjoja, leffoja ja kuunneltua musiikkia paljon aiempaa enemmän. Eikä haittaa, kun iskee lenkkihimo- olen kirjavapaa kuin taivaan lintu.

      Poista
  4. Jonkinlainen jumitus tuli minullekin tämän kanssa. Hieno romaani, joka ei silti vastannut siihen mitä odotin. Onneksi luinkin Ferranten vasta tämän jälkeen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei tämän kanssa mutta tämän aikanakin siitä kärsin. En usko, että tämä milloinkaan olisi minulle ollut elämää suurempi lukukokemus mutta jossain mukavassa kesätuulessa olisin voinut keskittyä nauttimiseen sen sijaan, että nyt lähinnä katselen kirjojen sivumääriä, että lopu jo...

      Ferrante meni tätä ennen! Sekö sen jumin aiheutti...?!

      Poista

Lähetä kommentti