John Williams: Augustus

John Williams on osoittautunut minulle hyvin tärkeäksi kirjailijaksi ja olen ollut täysin myyty hänen kahden aiemman suomennoksensa kanssa. Siksipä siis uskallauduin asettumaan myös Augustuksen (Bazar, 2017, suomennos Ilkka Rekiaro, esittelykpl, ap 1972) äärelle, vaikka historiallinen kuvaus Rooman ajoista ei lähtökohtaisesti kuulostanut yhtään miltään muulta kuin suurelta lukuhaasteelta. Mutta vielä suuremmalta ja arvokkaammalta kirjoitushaasteelta, jonka Williams on tehnyt kuin itse kirjallisuuden keisari, Ceasar omassa joukossaan.


John Williams todellakin tekee sen. Hän olisi tehnyt sen varmaan aiheen kuin aiheen kanssa, jos vain olisi usempia kirjoja kirjoittanut. Augustus imaisee minut mukaansa Rooman valtakunnan ketkuiluihin ja salamyhkäisiin juonitteluihin, no toki tunnetun tarinansa vuoksi, mutta varsinkin Williamsin taidokkaan kirjallisen annin ja tarinan kokoamisen vuoksi. Kenellä on tällaista taitoa kertoa tarinaa kuin tarinaa niin, että koko ajan kutittaa lukemaan eteenpäin? Williams kuvaa Augustuksen nousua ja elämää eri näkökulmien (varsin persoonallisten ja elävien sellaisten!) kautta hurjan taidokkaasti. Okei, ehkä naiskuvaus jää vähäisemmälle, mutta sitäkin on sangen ansiokkaasti Augustuksen tyttären Julianin päiväkirjan kautta. Olisin luullut näkökulmien runsaan vaihtelun olevan minulle (onneksi en tiennyt siitä etukäteen) suuri hämmentäjä, mutta itse asiassa ratkaisu piti minut varmasti vieläkin enemmän hereillä ja kiinni tarinassa. Kerronta myöskin poikkoilee ajassa, mutta hallitulla tavalla, eli aikavälillä eKr ja jKr Gaius Octaviuksen elämän varrella.

Uskomattominta oli myös se, että loppusivuilla huomasin ihan liikuttuvani, kun jouduin sanomaan Augustukselle hyvästit. Lienenkö sanonut samalla hyvästit myös John Williamsille, koska Augustus oli hänen viimeinen romaaninsa, jolla Williams voitti myös National Book Award -palkinnon.

Rooman valtakunnan ajoissa on jotakin kiehtovaa. Minun täytyy myöntää, että olen katsonut Rooma -televisiosarjan useaan otteeseen ja hurahtanut tuohon sarjaan lopullisesti. Niinpä myös Williamsin kirjassa Marcus Antoniuksella oli tietynlaiset kauniin ketkumaiset kasvot ja hämmästelin miten yhteen myös Augustuksen ainutlaatuisen outo ja hämmentävä kuvaus kirjassa osui tv-formaatin henkilöhahmon kanssa...huhhuh.


"Palasin Roomaan Tiberius Claudius Neron konsulivuonna. Hän oli Livian poika ja mieheni tyttären Vipsanian puoliso. Minä olin kaksikymmentäviisivuotias. Entinen jumalatar saapui Roomaan pelkkänä katkerana naisena."

- John Williams: Augustus, katkelma kohdasta: II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr)

Kommentit

  1. Minulle kirjan alku oli aikamoista tarpomista, mutta toisen osan käynnistyessä mielenkiintoni heräsikin aivan eritavalla, eikä voi kun hämmästyä Williamsin monipuolisuudesta kirjailijana. Kirjan loppu oli huikea! Ja tavallaan jäähyväiset niin Augustukselle kuin Williamsillekin... Outoa ajatella että enempää emme saa häneltä lukea :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kirjan vetovoimasta. Ja jäähyväiset ovat katkerat. Kyllä näitä
      olisi lukenut lisää.

      Poista
  2. John Williamsin Stoner oli hätkähdyttävä lukukokemus. Olen säästellyt tietoisesti muiden hänen teoksiensa lukemista, mutta pakko pian niihin tarttua. Kiitos kirjoituksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi :)))! Näitä kyllä kannattaakin säästellä. Tai lukea. Ja lukea uudelleen...

      Poista

Lähetä kommentti