Han Kang: Vegetaristi

Han Kangin Vegetaristi (Gummerus, suomennos Sari Karhulahti, 2017, esittelykpl) oli jo ennakkohypetyksensä vuoksi alkuvuoteni, ehkä koko kirjakevään, odotetuimpia kirjoja. Tältä mystisen lumoava kantiselta kirjalta odotin paljon. Ja mitä sain? Ahdistusta, ahdinkoa- apua, joko tämä loppuu?!


Yeong-hye on hiljainen, maailmaan sulautuva nainen, joka ei tee millään tavoin itsestään numeroa. Paitsi, ettei käytä rintaliivejä, paitsi, että yksi päivä kertoo kokeneensa unen, joka muuttaa hänen maailmansa. Hän lopettaa ensin lihansyönnin mutta pian hänen suhteensa ruokaan muuttuu sairaalloiseksi ja hän kuihtuu lähes olemattomiin. Naisen mies, Etelä-Korealainen mies, kokee olevansa melkoisessa pulassa, kun tilanne ei menekään normien mukaisesti. Apuun kutsutaan Yeong-hyen suku.

Ja samalla on Yeong-hyen siskon mies, lanko. Kummallinen perinnöllä elävä taiteilija, joka ei myöskään elämässään paljon keskinkertaisuudesta erotu. Vaimo hoitaa hommat, pyörittää talouden, perheen ja kaiken. Mutta tämä lankomies saa idean, taiteellisen ajatuksen, josta tulee pinttymä, joka kohdistuu Yeong-hyen kehoon ja kukkiin. Luonto, ihminen, kasvu, kasvillisuus, kukkaan puhkeaminen. Tarinassa kieputaan tajun ja tajuttomuuden rajamailla, pohditaan terveyttä ja mielensairautta, ravistellaan rajoja.

Kirja on siis monin tavoin hyvin poikkeuksellisen taitava kuvaus... mistä? Elämisen sietämättömästä paineesta vai siitä ettei mitään voi jättää taakseen, vai mistä? Se ei ole yksinkertainen kuvaus mistään yksittäisestä aiheesta ja se velloo tunteissa, jotka eivät lähtökohtaisesti ole miellyttäviä. Se koskettaa alistusta, maahanpolkemista ja hyväksikäyttöä. Se on pienen pieni tarina vastaanpanemisesta, vaikkakin oudolla, yleisesti hyväksymättömällä, sairaalla tavalla. Niin me ihmiset saatamme tehdä. Regoimme maailmaan eri tavoin.

Vaikka kirja oli siis monin tasoin vaikuttava ja poikkeuksellinen kirja, minä luin sen inhon ilme kasvoillani, ahdistuen. Kirja on inhorealistinen. Jollakin tapaa tämä kirja oli niin raaka, etten saanut siitä sitä kukkien kautta mahdollisesti tarjottua huojennusta, toivoa, mitenkään lukukokemukseeni mukaan. Välillä kirja oli pakko laskea pöydälle ja lähteä kävelylle ravistamaan sen ahdistavaa, lähes ärsyttävä tunnelmaa. Kirjan suljettuani olin onnellinen, se on ohi nyt.


"Suoristin hänen oikean kätensä sormet, jotka hän oli puristanut nyrkkiin. Penkille putosi lintu, joka oli musertunut hänen otteessaan. Se oli pieni aasianrilli, ja siitä puuttui höyheniä sieltä täältä. Pedon puremalta näyttävissä hampaanjäljistä tippui kirkkaanpunaista verta."

- Han Kang: Vegetaristi

Kommentit

  1. Hyvin kirjoitettu teksti. Minä pidin Vegetaristista - siis siinä mielessä kuin tuollaisesta kirjasta voi "pitää": pidin kirjaa hyvänä, voimakkaana, taitavasti kirjoitettuna ja suomennettuna. Lempikirjaksi tällainen ei toki voi muodostua.

    Kohti valoisampia kirjoja! (Tosin itse luen nyt yhtä aika hurjaa, jonka jälkeen on pakko saada jotain superlempeää. Mikähän olisi sopiva...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäkin ikään kuin pidin Vegetaristista, onhan se taidokas ja niin älyttömän voimakkaasti kuvailtu, että ei montaa. Ja samalla, olen ehkä toivoa vailla niin kirjoilta jotenkin kaipaan lähinnä sitä, vaikka välillä on hyvä yleissivistyksekseenkin lukea näitä kamaluuksia.

      Instasta näet minkä minä nappasin, vaikuttaa hyvältä :) Ja kuules, Saision Signaalinkin löysin eilen kirjakaupasta... :)! Kiitti vinkistä!

      Poista
  2. Mietin vieläkin haluanko lukea kirjaa vai en ja postauksesi lisäsi pointseja kielteiseen suuntaan. Kiitos Bleue :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Mutta kannattaa tämä joskus lukea, ehdottomasti. Mutta valitsisin ajankohdan oman fiiliksen mukaan :)

      Poista
  3. Oi, minusta tämä oli kaikkinensa vangitseva ja yötajuntaisuudessaan erinomainen kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vangitseva, että oikeasti piti käydä hengittelemässä vaikka hiekankatkuista ulkoilmaakin mieluummin välillä kuin kiristää keuhkonsa kirjan ahdinkoon. Huih, mutta erinomainen kuvaus, kyllä.

      Poista
  4. Olen jonkun verran lukenut bloggauksia tästä. Taitaa jäädä lukematta, ehkä muistuttaa Yanagiharan kaameaa Pientä elämää? Ei kiitos sitä samaa minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni elämä ei ole minulle tuttu mutta luin kesällä yhden japanilaisen kirjan, olikohan sen nimi Avain tms, ja minulle tuli se mieleen Vegeä lukiessani. Siinäkin oli samanlaista kehollisuutta kuin tässä, sekoitettuna äärimmäisiin olotiloihin.
      Huhhuh.
      Mutta rohkeisen kokeilemaan tätä... Ei sitä koskaan tiedä :)

      Poista

Lähetä kommentti