torstai 22. syyskuuta 2016

Deborah Levy: Uiden kotiin

Kiinnostuin blogien kautta Fabriikki kustannuksen julkaisemasta Deborah Levyn Uiden kotiin -kirjasta (2016, suomennos Laura Vesanto, 144 sivua, saatu kustantajalta). Kirjan kansi näytti melko imelätlä makuuni (ja siltä se tuntui varsinkin lukemisen jälkeen) mutta kirjailija Deborah Levyn nimi oli jo puikahtanut silmiini varsin monta kertaa erittäin kiinnostavalla tavalla, joten päätin koettaa mistä on kyse.


Uiden kotiin asettelee hetkessä eteeni näyttämön, joka syöpyy mieleeni. Se on hengästyttävän upea. Englantilainen perhe perhetuttavineen on lomailemassa Ranskassa viettäen kesäiset päivänsä sangen verkkaiseen tapaan, kunnes eräänä päivänä talon uima-altaassa makaa alaston punahiuksinen tyttö, Kitty Finch. Asukkaat ottavat muutoin asunnottomaksi jäävän vierailijan taloonsa, koska tilaa riittää, mutta samalla henkilöt ottavat esille elämästään jotain sellaista mistä aiemmin on vaiettu.

Tarina on kuin huumaavaa tanssia. Se pyörii ja jotain siitä toistuu ja lukijana minä janoan sitä enemmän ja enemmän. Niin taidokasta! Deborah Levyn kieli on tihkuvan tiivistä, se on kaunista ja se pakahduttaa aistejani. Lukiessani teki mieli kirkua ääneen, että kyllä! Tällaista minä haluan lukea! Kirjan tunnelma on lähes runollinen, ja samalla se poreilee mukavasti jotain hykerryttävän ironista. Hieman hengästyttää ja kauhistuttaa. Luen kirjaa kaikilla aisteillani ja jokaisella lauseella viipyillen. Uiden kotiin yllättää minut täysin ja lukukokemukseni on kerroksissaan täydellinen kuin täyteen kukkaansa puhjennut ruusu. Kirjan tyylissä, joka ei mielestäni johdu vain ympäristöstä, on jotain elämän täyteläisyyttä, atmosfääriä, jota olen usein tavoittanut ranskalaisista kirjoissa. Tuleepa jostakin mieleeni myös Anna Gavalda. Ehkä Levyssä on jotain tiiviimmin sanottua rohkeutta ja kielellistä neroutta, josta Gavaldan kirjoistakin aina ilolla nautin. Hengästyttävän upea kirja. Joko uskotte?


"Kun Kitty Finch irrotti otteensa ohjauspyörästä ja sanoi rakastavansa häntä, ei hän enää tiennyt olivatko sanat uhkailua vai keskustelua. Kittyn silkkimekko luisui harteilta tämän kumartuessa ohjauspyörän yllä. Tielle juoksi jänis ja auto heilahti. Mies kuuli sanovansa: 'Mitä jos heittäisit repun selkään ja lähtisit katsomaan Pakistanin unikkopeltoja niin kuin halusit?'"

- Deborah Levy: Uiden kotiin

8 kommenttia:

  1. On aina yhtä ihanaa löytää itselle mieleinen kirja. ( : Minusta kansi näyttää hyvältä ainakin kuvassasi! Tai ainakaan tuota kantta ei voi olla huomaamatta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Ihan parasta! Kannattaa kokeilla jos et ole vielä tätä lukenut :)!

      Poista
  2. Luin tämän englanniksi jokin aika sitten ja minulle jäi tästä todella sekava kuva. Menin jatkuvasti sekaisin henkilöissä ja tapahtumat poukkoilivat oudosti. Tai ehkä en vain keskittynyt kunnolla. :) Arvioisi sai kirjan kuulostamaan niin hyvältä, että tekisi melkein mieli lukea se uudestaan, vaikka suomeksi tällä kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepas suomeksikin :)! Minä tykkäsin kovasti, mutta tämä kirja vaatii kyllä keskittymistä, se on totta :)

      Poista
  3. Ihanaa, että sinäkin pidit. Häkellyin lukiessani, tajusin hyvin pian, että tämä on enemmän kuin ajattelin etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, ihanaa :)! Minulle kävi samoin. Ekalla sivulla, luin sen kolmesti, huokaisin että huhhuh, tässäpä mennään. Ja kirja kantoi loppuun saakka. Ei väkisin väännettyä venytystä keskikirjassa tai muutenkaan mitään ylimääräistä tai valittamisen aihetta minulta päin! Loistava!

      Poista
  4. Nyt minä olen onnellinen, kun kirjoitat tästä niin loistavasti. "Tihkuvan tiivis" - täydellisesti sanottu. Voi se uima-allas, jotenkin siihen kiteytyy niin paljon.

    Tämä kohta: "Lukiessani teki mieli kirkua ääneen, että kyllä! Tällaista minä haluan lukea!" - toi vaan on niin maailman paras fiilis, että huh ja hoh. Ai että tykkäsin lukea kirjoitustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos <3! Ihan silmät kostui kommentistasi. Näiden yhteisten suurien tunteiden jakaminen on bloggaamisen ydin, jolla jaksaa taas monta kirjoitusta ja tyhjää kommenttilaatikkoa eteenpäin :)
      Tuntuipa hyvälle! Ah!

      Se uima-allas on niin teatraalisen asetelmoitu kohtaus minun päässäni, että voisin moniaistillisesti kuvata sen tilanteen tunnelmat ja ympäristön asetelman. Miten Levy pystyi tähän? Niin kuin olisin painanut virtuaalinappia, jonka avulla sukelsin tuon todellisuuden keskelle. Voi siskot miten jotkut osaa!

      Poista