Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Voi voi, ihan parasta on se, että huomaat kirjan, joka kutittaa sinua niin mukavasti ja houkuttelee jonkin uuden ääreen. En ollut lukenut aiemmin Pauliina Vanhatalon kirjoja, mutta kun näin tämän kirjan Tammen (2015) katalogista, tunsin kihelmöivää halua kokeilla... Tämä kirja oli siis minulle niin sanottu "riskipyyntö" sillä usein pyydän kustantajilta blogeihini vain kirjoja, jotka arvaan lähes varmoiksi lukukokemuksiksi (vältellen viimeiseen sitä tuskallista olotilaa, että luen väkipakolla huonoa kirjaa ja vielä bloggaan siitä!).


Pitkä valotusaika tarkentaa alkunsa 1960 -luvun Ouluun, jossa koulunsa päättänyt, hieman vihainen ja laiskaksi tunnustautuva Aarni päätyy sukulaistädin valokuvaliikkeeseen apupojaksi. Enni-täti pitää valokuvaliikettä Liisan kanssa, jonka kanssa hän myös asustaa samassa huoneistossa. Aarni on vähän tehdä jotain peruuttamatonta mutta valokuvan voima suuntaa hänen huomionsa muualle: pieniin yksityiskohtiin, ihmiskasvoihin, maisemiin, tilanteisiin, joita on mahdollista ikuistaa valokuvauksen keinoin. Pimiön pimeys ja tuoksut, se tunne kun hengitystä pidätellen odotat tuulen kuljettavan lehden juuri siihen kohtaa, että saatat rapsauttaa sen tärkeän hetken.

Niin, kirja vie minut aatoksiin, tunnelmoin, ihastun ja huokailen. Jos maailmassani olisi enemmän aikaa, ottaisin mielellään enemmän valokuvia. Pelkäksi omaksi ilokseni. Muistan kuinka sain ensimmäisen pikkukamerani joululahjaksi alakoululaisena, tai miten löysin järkkärin tuoman jännityksen, jossa piti saada kaikki mittarit kohdalleen ennen laukaisua. Ja myös hämmennykseni digitaaliaikana, kun voisin ottaa tuhat ja sata kuvaa... Valokuvien ähkyn.

Oulusta tarkennus vaihtuu ajasta eteenpäin ja kertoo viehättävän tarinan Aarnista kasvusta, rakastumisesta ja perheen perustamisesta. Aarni jatkaa valokuvausliikkeen omistaja vaimonsa Ilsen kanssa ja elämä kuljettaa lapsiperheen arkisissa asioissa, jossa samalla Aarni yrittää toteuttaa taiteellista intohimoaan ja Ilse jää vastuuseen huolien kuulijana ja arjen pyörittäjänä. Kun lapset lentävät maailmalle ja synnyttävät uutta sukupolvea, on myös Ilsen aika pysähtyä ja lähteä seuraamaan omaa polkuaan. Polkujen eriäminen saa Aarnin puntaroimaan omaa elämäänsä, valintojaan ja mikä kaikki hänen kokemassaan onkaan ollut totta...

Kirja on todella kaunis. Toki pieniä säröjäkin siinä on. Luin tätä kirjaa siihen ihanasti uppoutuen, aikaa tai ympäristöäni ymmärtämättä. Mieleeni tuli samanlainen ihastus ja huuma kuin aikoinaan Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta -kirjaa lukiessani. Jotenkin samalla tapaa tämäkin kirja maalaa maiseman elämästä sen haaleilla väreillä. Ja kuitenkin samalla tärkeät, värikkäät kohdat taidokkaasti erottaen ja esiin nostaen.

Valokuvaus on pysähtymistä. Tänään mietin sadepisaroita tiiraillessani, että lieneekö se mindfullnessia parhaimmillaan?

Pysähtyisitkö sinä tämän kirjan äärelle? Piditpä valokuvien maailmasta tai et... Kirja on moninainen, uskon siinä olevan erilaista monenlaiselle lukijalle. Taiteen ystävälle tämä saattaa olla kirja, josta ikuistuu kuva joka lämmittää mieltäsi ja nostattaa hymynhäiveen kasvoillesi.


"Kehossa kihelmöi kun tunto palasi kohmeisiin jäseniin. Aarni tunsi itsensä koko ajan tyytyväisemmäksi päivän saaliiseen. Todellisuus alkoi muuttua jo, meinneiden sekuntien virta pelkistyi yhdeksi ainoaksi otokseksi ja muu painui unohduksiin. Vain mustatakkisen naisen moittiva katse ei suostunut perääntymään pimeään."

- Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Kommentit

  1. Minäkään en ole aiemmin lukenut Vanhatalolta mitään. Tämä romaani hiveli mieltä ja kieltä. Se uppoutui hienosti päähenkilöönsä, etäisesti tuli jopa Stoner mieleen, vaikka rakenne ja kohtalo ovatkin ihan erilaisia. Oi, mikä oivallus sinulta verrata Nousiaisen romaaniin. Kyllä, tunnistan jotain samaa tunnelmasta. Kiitos sinulle postauskokemuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten hyvä vertaus Stoneriin! Ihan innostuin tästä vertauksesta! Ja kiitos kommentistasi, olen ollut aivan ällikällä lyöty, kun tähän ei tullut kommentteja. Tosin kirjoituksessanikin on noloja kirjoitusvirheitä mutta tämä kirja! Toivottavasti muutkin löytävät!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! Minusta ihan vuoden parhaita kotimaisia. Todella lupaava kirjailija!

      Poista

Lähetä kommentti