Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Sain Siltalalta pyynnöstä Ljudmila Ulitskajan novellikokoelman Tyttölapsia (Siltala, 2015, suomentaja Arja Pikkupeura). Olin lukenut blogeista Ulitskajan kirjoista hyvin mielenkiintoisia ja houkuttelevia kirjoituksia, joten kirjailijan nimi oli visusti mielessäni. Myös Ulitskajan kirjankannet ovat jääneet kiinnostavuudellaan näkömuistiini. Olin siis varsin iloinen kun Tyttölapsia kolahti postilaatikkoon.


Kävi kuitenkin niin, että lukemiseni katkeutui tämän kirjan kohdalla pitkäksikin aikaa, kun hurahdin täysin näihin kotimaisten kirjailijoiden tuotantoihin. Novellien lukemiseen tarvitsen jotain tietynlaista lukutilaa ja se ei ollut pari kuukautta sitten. Jatkoin kuitenkin kirjaa nyt, vihdoin, kun laskin Valtosen sylistäni ja huomasin, että Ulistkajan kirjoitukset ovat todella taidokkaita. Tyttölapsia kirja koostuu kahdesta osiosta, ensimmäisessä, Tyttölapsia, on kuusi novellia, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa siten, että tarinat kerrotaan saman naapuruston tyttöjen näkökulmista. Ulitskaja kuvaa venäläistä lapsuushistoriaa mielenkiintoisella tavalla, ja tokihan mukana on sitä kurjuuttakin, mutta niin sitä on tämänpäivän maailmassakin ja joka puolella. Kipua ja särkyä, sairautta ja köyhyyttä. Tarinoita on vaikea kuvata, sillä niissä niin ikään ei tapahdu maata kaatavia, mutta samalla ne ovat taidokkaalla kielenkäytöllään ja sanavalinnoillaan hirvittävän osuvia ja lukijana pääsin pienille aistikkaille aikamatkoille Ulitskajan arjenkuvasten kautta.

Toinen osuus, Lapsuus -49, sisälsi lyhyempiä, erillisiä novelleja ja jälleen lasten silmin kuvattuna. Miten erilailla lapset näkevätkään maailmaa ja kokevat monenlaista jännitystä ja iloa pienistä ja isoista asioista. Näitä lukiessani tuli mieleeni myös Teuvo Pakkalan Lapsia -kokoelma, josta pidin erityisen paljon. Lapsiäänellä kirjoitettu kirja vaatii taitoa ja Ulitskajan kirjassa se tuntuu luontevalta. Siihen kun vielä lisää taidokkaan ja kauniisti etenevän kirjoitustyylin, kuvailun ja jotain ihanan lempeää, leppeää tunnelmaa, joka usein tarkoittaa minulle lohtu- ja luottokirjailijan löytämistä. Luen ehdottomasti lisään Ulitskajaa heti kun vain käteni tavoittaisivat vaikkapa Iloiset hautajaiset... Ja lieneeköhän Ljudmila Ulitskaja tulossa tuleville Hensingin kirjamessuille, joiden teemamaana on Venäjä? Sepäs olisikin hyvin mielenkiintoinen haastattelu.


"Sinä tulit, Sergo. Sinä tulit. Kovin moni kaatui, mutta sinä tulit. KOlme vuotta hän on lakkaamatta toistellut sinin nimeäsi, yötä päivää. Sellaista tuohusta hän on polttanut sinun puolestasi Herran kasvojen edessä... Lapsesikin ovat palaneet kahtena pikku tuohuksena, sinua varjellen...
Sergo ei irroittanut käsiä otsaltaan. Vaimo oli petturi ja "ljutka" vaikka olikin sairas. Lapset olivat ties kenen. Silti se tekorautataivas, jota hän oli kannatellut kivittyneillä hartioillaan, oli järkähtänyt."

- Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Kommentit

  1. Iloiset hautajaiset oli todella hieno lukukokemus. Löysin Ulitskajan sen myötä. Tyttölapsia viehätti minua myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi kyllä lukea pikimmiten :)! Ja hyvä oli tämäkin.

      Poista
  2. Oi, kiinnostavaa. Olen lukenut Ulitskajalta vain Vihreän teltan alla ja se oli aivan mieletön kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pistetäänpä Vihreä telttakin mieleen :)!

      Poista
  3. Täytyypä laittaa tämä kirja korvan taakse. :) Kamalaa, bleue, huomasin etten ole ollut tämän blogisi lukijana! Olen seurannut Instagramissa lukemiasi isojen ihmisten kirjoja, ja miettinyt joskus, ettei ole päivityksiäni feedessäni näkynyt. Nyt onneksi tulin korjaamaan virheeni. <3 Hyviä kirjoja olet kyllä viime aikoina lukenut, täytyy tarkemmin tutkailla tekstejäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en osaa yhtään sanoa onko tämä sinun kirjasi mutta aina kannattaa kokeilla erilaista- ja sitä sinä kyllä teet ihailtavalla tavalla :)! Ja hei tervetuloa tällekin puolen! Nyt on oikea hyvien kirjojen putki ollut pitkään, joka asettaakin minut pahaan tilanteeseen nyt, sillä minä en tiedä mitä lukisin seuraavaksi :O!!!

      Poista

Lähetä kommentti