sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tommi Liimatta: Jeppis

Olli Jalosen kirjan jälkeen jäin toivomaan aikakuvausta 1970-1980 -luvuilta. Saman tien mieleeni muistui Tommi Liimatan kirjan uusi kansi, joka on muuten todellakin tällä kertaa kirjailijan itsensä näköinen, ja minusta hyvin onnistunut (samoin kuin sisäsivut)! Ja tottahan epäilyni oli, Tommi Liimatan uusin kirja Jeppis (Like, 2014) on autobiografinen kirja 1980-luvulta. Pyysin kirjan välittömästi kustantamolta luettavaksi. Hakiessani kirjan postista, paketin luovuttaja totesi minulle asiakaspalvelutilanteen lopuksi: Jeppis. Kirjan speksit olivat siis alunperinkin minulle kohdillaan.


Tommi Liimatta kertoo kirjassaan omasta lapsuudestaan Pietarsaaressa vuosina 1983-1987, jolloin hän aloittaa koulutiensä. Vaikka kirjan pohja tuo tietenkin heti mieleen Knausgårdin Taisteluni -kirjasarjan (Like kustannusta tuokin) on Liimatan lapsuuden kuvaus tyystin erityylinen. Se on nimittäin tasainen ja arkinen, millaisena ehkä monet meistä oman lapsuutensa muistaa. Suurimpana kohokohtana sukulaisvierailut, eikä rekan alle jäänyt naapurin mummo. Liimatta kertoo osin pikkutarkalla tavallaan äärimmäisen hauskasti elämästään pikkupoikien maailmassa. Se miten autot, legot, karkit ja vähitellen myös (hevi)musiikki, ovat elämän keskiössä. Kuten myös koulu ja kaverit. Tommi elää kerrostalossa ja kokee maailmaa pikkupojan silmin, silmälasiensa takaa. Miten jännittävää kaikki silloin onkaan? Vieraan rappusen haju, uusi lapsi hiekkalaatikolla tai uusi lelu. Miten päivät sujuisivatkaan lapsena ihan vaan kiikkumalla ja (crossi)pyöräilemällä.

Minulle Jeppis on myös 1980-luvun dokumentaatio. Kirjaa lukiessani totesin ajatuksissani niin monesti: "ai niin tuokin", olipa kyseessä tuttu limsapullo, sanonta, televisio-ohjelma tai leikki. Vaikka pitkät kuvaukset autoista ja bändeistä eivät oikein olleetkaan minun pikkutyttölapsuuttani, muistin monia asioita leikkipihamme pikkupoikien kautta. Kirjaa lukiessani mietin, millaisia asioita 1980-luvun tyttö kirjaansa ehkä luettelisi: barbeja, my little poneja, animesarjoja, vauvanukkeja, kotileikkejä... Vaikka olisin luullut, että olen jo tässä elämässäni oman osani riffikeskusteluista kuunnellut, huomasin, että Liimatan musiikkiajatuksia oli kuitenkin ihan mukava lueskella, vaikka osa hieman ohi menikin. Yleismaailmallinen ihmetykseni meidän ihmisten erilaisista mielenkiinnonkohteista ja muistikapasiteetin käytöstä jatkuu silti edelleen.

Jeppis on tasaisuudessaan ja arkisuudessaan todella hauska kirja. Nauroin keskimäärin joka neljäs sivu, sillä Liimatan lapsen maailman kuvaus, lasten jutut ja puuhat ovat niin hyvin kirjoitettu. On myös hauska huomata miten tavallinen arki lumosi ja sitä kiinnosti lukea eteenpäin, vaikka kirjassa ei todellakaan alleviivata Knausgårdimaisesti elämän haasteita. Lähinnä kirjassa välittyy minulle se tunnelma, miten mukavaa pikkulapsena onkaan, kun saa leikkiä ja oppia kaikkea uutta. Tämä kirja on minulle Liimatalta kaikkein ehyin ja tasaisin kirja. Uskonpa, että Liimatta kirjoittaa kirjaansa jatkoa ja tätäpä jään suurella mielenkiinnolla odottamaan. Sieltähän varmaan alkaa tulla tarinaa bändiuran taustoista ja niin edelleen. Ja onhan se teini-ikä aina yhtä suloisen noloa aikaa. Vai kärsiiko noita aikoja vielä kolmekymppisenäkään muistella?

Pitänee vielä kertoa se, että lukiessani Liimattaa, etsin myös vanhoja Absoluuttisen nollapisteen cd:itä ja lapseni innostuivat varsinkin biisistä Saatteeksi. Voitte vain kuvitella miltä näyttää kaksi- ja nelivuotiaat tanssimassa ja laulamassa: "Samaan aikaan pölypussit täyttyy, vastaan vain vatsastani!". Ehkäpä Absoluuttisen sanoituksissa on myös tällaista Liimatan kykyä muistaa lapsenomaista ajatusmaailmaa, missä ei ole rajoja ja kaikki on mahdollista. Kirjassa huomasin yhden kohdan, minkä yhdistin voimakkaasti Abson sanoitukseen: "Kivet sanoo, tässä oli ennen meri". Tällaiset ajatusyhdistelmäthän ovat tietysti "fanilukijalle" mahtavia oivalluksen hetkiä, vaikkei kirjailija niitä ehkä ole tarkoituksellisesti laittanutkaan. Jeppiksessä on myös kuvattuna Liimatan lapsuuden omaa kirjapolkua, mikä näin lastenkirjafanaatikkona on tietenkin äärimmäisen kiehtovaa luettavaa.

Hmm. Jokohan nyt malttaisin lopettaa tämän ajatuksenlentokirjoitukseni. Minulla oli merkittynä teille paljon hauskoja, ja niin Liimattamaisen tarkkasilmäisiä ja -sanaisia laukauksia kirjasta mutta taidanpa tyytyä jälleen lainaamaan alla vain yhtä kohtaa.

Minusta tämä kirja on hyvä. Olisi todella kiinnostavaa mennä kuuntelemaan Liimattaa kirjamessuille, kuten viimekin vuonna. Käykäähän te, jotka olette messuille varmemmin menossa. Jeppis olisi myös tosi mukava lukupiirikirja varsinkin 80-luvulla lapsuuttaan viettäneiden kanssa- kyllä juttua riittäisi. Isänpäivälahjaksikin tämä saattaisi olla mahtiostos.


"Hiltskalla alkoi kuudes, Jankella viides, meillä neljäs, Pyykillä ja Ekulla kolmas ja Arilla toinen luokka. Murtskalla oli totinen paikka: ensimmäinen päivä Pursisalmen yläasteella. Meitä oli peloteltu Purkkarin moppelilla, mopokasteella. Pään uittamista pöntössä ei ollut ohittaminen, se oli joka pojalla edessä yhtä varmasti kuin vitosluokan munantarkastus, jossa terkkari punnitsee kiveksiä kylmällä lusikalla."

-Tommi Liimatta: Jeppis

8 kommenttia:

  1. Tämä oli tosiaan loistavaa ajankuvaa! Ja samoin kävi mulla: vähän väliä tuli sellanen "tota en muistanutkaan!" -fiilis, suloisen nostalginen :)

    Mainio kirja muutenkin, jonka jälkeen hämmästelin eniten sitä, miksi en ole aiemmin lukenut Liimatalta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirja on tavoittanut sinutkin :)! Minä olen lukenut Liimattaa aiemminkin ja edellisenkin esittely löytyy Kirjapoluiltani. Mutta tässä oli joku erilainen rauha läsnä, kun tarina ei ollut täysin fiktiivinen.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Hyvänen aika, tämähän täytyy lisätä lukulistalle. Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkaisen kokeilemaan :)! Minua ihan harmittaa kun tämä loppui, en osaa tarttua nyt mihinkään uuteen kirjaan.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvälle näin 80-luvun lapsena myöskin. Lukulistalle menee. Luulin jostain syystä että kirja olisi pitkälti fiktiota mutta tämä saattaakin olla jopa mielenkiintoisempi kirjoitusratkaisu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minustakin mielenkiintoisempi ja jotenkin tyyli sopii Liimatalle oikein hyvin. Vieläkin tykkään kirjasta vaikka joskus lukukokemus latistuu ajan myötä.

      Poista
  4. Olen enempi 90-luvun lapsi, löysin itseni vasta lama-ajan ollessa päällä, joten sikäli 80-luvun ajankuva ei täysin auennut, vaikka olihan meillä samoja leikkejä 90-luvun alussa kuin kirjassakin. Yhtymäkohtia löytyi silti ilahduttavan paljon itse päähenkilössä; olimme tehneet aika lailla samoja asioita, pitäneet samoista jutuista. Uskomatonta mutta totta -kirja oli meillä tosin saman firman Tiedon rajamailla, mutta kummitustarinat olivat kutakuinkin samoja, ja niitä pelättiin. Sarjakuvien piirtäminen ja erilaisten tiedotteiden laatiminen, puhumattakaan uuden vuoden pommittelusta sai väkisinkin poskipäät ylös. Kirjan huumori oli pikkutarkkaa, sitä se on ollut Tommilla aina, ja hyvä niin. Täysin makaaberi keinustahyppimiskisa eri viivoineen sai vedet valumaan silmistäni - häpesin itseäni.

    Lopulta Jeppis oli yksi oudoimpia lukukokemuksiani; juonenkaarta ei ollut, oli vain tekstiä. Oli vaikeaa irrottaa kirjasta, vaikka jännitettä ei ollut. Kai se on sitten onnistunut kuvaus ala-asteikäisen pojan elämästä, mikä koukutti, sillä elin lapsuuteni pienissä paloissa uudelleen. Samaan aikaan suunniteltu ala- ja yläastetta koskeva luokkakokous osui myös oikeaan kohtaan.

    Itsekin jään toivomaan jatkoa. Teini-iän häpeä on aivan eri tasolla kuin lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon kommentistasi! Hyvin kirjoitit, jotain samaahan itsekin koin mutten ehkä noin voimakkaasti, tässä sp-ero lienee itsellä oleellisin. Ja hki messuilla kuulin, että kirjasta on tulossa jatkoa 2017. Ensi keväänä Liimatalta ilmestyy vaihteeksi sarjisalbumi, joka tulee myös täällä esittelyyn. Liimatta & co kuului omaan nuoruuteeni, joten on hauska seurata hänen tuotantoaan vielä näin vanhempanakin. Olen taas itse enemmän hänen ikäluokkaansa kuuluvaa...

      Poista